Me

Joogaopettajien

esittely

Sirpa vuorela

Sirpa Vuorela

Namaste!

Nimeni on Sirpa Vuorela ja valmistuin Ryt-200 joogaopettajaksi helmikuussa 2015 Villa Mandalan joogaopettajakoulutuksesta. Olen Joogahymyn perustaja. Joogahymy syntyikin rakkaudesta hyvinvointiin ja stressittömämpään elämään vuonna 2015 kesällä.

Omalla kohdallani jooga on antanut minulle paljon!
Joogan avulla löysin lisää tasapainoa ja rauhallisuutta elämääni. Aika pian joogan aloittamisen jälkeen huomasin, kuinka joogan vaikutukset alkoivat tuntua ja näkyä myös joogamaton ja joogatuntien ulkopuolella ja joogan vaikutukset heijastuivat kaikkeen tekemiseen. Opin kuuntelemaan itseäni ja hyväksymään itseni, luotin omiin valintoihin tukevammin enkä tarvinnut enää muilta vahvistuksia. Joogan avulla löysin ihanan pehmeän tien, jota kulkea, oppien kuitenkin koko ajan lisää elämän ihanuuksista. Silloin, kun en ole joogamatolla, minut löytää metsästä. Pidän kovasti luonnossa liikkumisesta, sellaisista rauhallisista nautiskelukävelylenkeistä ja eväiden syömisestä metsässä mättään päällä.

Opettajana olen rauhallinen. Jokaisella tunnillani on mukana ilo, herkkyys ja myötätunnon etsiminen omaa kehoa ja koko olemusta kohtaan. Jokaisen keho toimii eri tavalla ja tätä kunnioitan suuresti. Vinyasa Flow tuntini ovat meneviä ja mukaansa tempaavia, voit nauttia kehon liikkeestä ja antautua tälle hetkelle. Yin-tuntini ovat hyvin lempeitä ja kannattelevia, voit antautua rentotumaan ja tunnustelemaan oman kehon viestejä. Annan myös äänimaljahoitoja ja -rentoutuksia.

Ryt-200 / Villa Mandala 2014-15
YiN-jooga teacher 50h 2016 / Chi Therapeutics
Äänimaljahoitajan koulutus 2019 / Enkelikartano
Reikihoitaja 2018
Grounding Yin® -joogahoito 2021 / Minna Andersson
Nähdään <3

Pekko_Vuorela

Pekko Vuorela

Saanko esitellä uusi karismaattinen joogaopettajamme Pekko Vuorela! Hänet löydät joka viikko mm. Vinyasa Flow-, ilmajooga-, Yinyang ja Yintunneilta.

”Oon vahvasti sitä mieltä että jooga on elämän parhaita juttuja ja yritän tehdä elämästäni kokonaisvaltaista joogaamista tavalla tai toisella.

Kävin ensimmäisellä joogatunnillani joskus varmaankin 2001. Kaverin mukana siis menin. Olin niin kankea, että siitä jäi mieleen lähinnä joogamisen olevan todella rankkaa. Arvelisin että vaikeutta oli myös pysähtymisessä paikalleen 🙂 Joogaminen on jatkunut siitä eteenpäin, joskus säännöllisemmin ja joskus pitempien taukojen muodossa, kunnes vuonna 2014 joogasta tuli jokapäiväinen, suorastaan elämäntapa, laittautuessani hynttyyt yhteen henkilön kanssa, joka silloin valmistui joogaopettajaksi.

Tällaiset asiat johtaa eteenpäin ja tämä johti siihen, että menin 2017 Villa Mandalan joogaopettajakoulutukseen ja matkalle on osunut tämän jälkeen monenlaista hyvinvointiin ja mielenhallintaan liittyvää opiskelua.

Viimeaikojen haasteisiin kuuluu loppuunpalaminen päivätyössäni, josta jäin pois 2018 jouluna, ja siirryin kokonaan työskentelemään hyvinvoinnin pariin. Paljon matkustelleena ja maailmaa monelta eri kantilta nähneenä ihmisenä, kun vanhemmaksi elän, ja omalla joogapolulla pidemmälle edetessä, olen yhä enemmän ja enemmän sitä mieltä, että maailman kaunein maisema on omien silmäluomien takapuoli.

Joogan ja rentoutumisen opettaminen on mulle sellainen tehtävä, jossa koen pääseväni toteuttamaan sellaista, joka auttaa ihmisiä löytämään elämästä valoisia puolia ja tuntemaan itsensä paremmin. Se oman sisäisen maailman kauneus löytyy jokaiselle lähempää kuin monikaan aavistaa ja sen löytämiseen on jokaisen oma tehtävä, johon saa kaverin mukaan kun pyytää.”

Yin Joogaopettaja 50h / Chi Therapeutics 2016
RYT-200 / Villa Mandala 2017-18
Rentoutusvalmentaja / SHL 2019
Mentaalivalmentaja / SHL 2019
Hypnoosiohjaaja / SHL 2019
Grounding Yin® -joogahoito 2021 / Minna Andersson

Nähdään joogasalissa!

Eveliina_Helo

Eveliina Helo

Joogaan tutustuin ensimmäisen kerran n.6 vuotta sitten ja aloitin joogapolkuni astangajoogan alkeiskurssilla. Vaikka astangajooga tuntui omalta heti ensimmäisestä tunnista lähtien, halusin kokeilla myös muita joogalajeja ja etsin minulle mieluisinta tyyliä. Päädyttyäni mysore-tunnille, tiesin että astangajooga on minua varten. Harjoitukseni syveni tuolloin päivittäiseksi ja sai sen myötä aivan uuden merkityksen elämässäni.
Nautin joogan ohjauksesta koko sydämestäni ja hienointa on nähdä hyvä olo tunnin jälkeen myös oppilaissa.

Opettajana olen tarkka mutta lempeä. Kunnioitan astangajoogan perinteitä ja pyrin pitämään harjoituksen selkeänä. Tunneilla korostan hengityksen ja tietoisen tekemisen tärkeyttä sekä oman kehon kuuntelua.

Eeva-Maria kuva

Eeva-Maria Pasonen

Hei kaikki iloiset Joogit ja Joginit 🙂

Olen Eeva-Maria Pasonen, Tamperelainen Joogaopettaja (YogaSource Teacher Training RYT 500) ja PilatesHealth ohjaaja. Lisäksi olen kouluttautunut Aerial, vinyasa ja Yin-joogaohjaaja ja FasciaMethod-ohjaaja. Minulla on hyvin terapeuttinen lähestymistapa joogaan. Haluan joogan ja pilateksen avulla auttaa ihmisiä voimaan sekä fyysisesti, että psyykkisesti paremmin. Olen joogannut n.15 vuotta ja ohjannut tunteja myös useamman vuoden.

Jooga on opettanut minut hyväksymään itseni sellaisena kuin olen ja ollut selviytymiskeino monissa elämän haasteissa. Jooga on minulle enemmän kuin pelkkä asana harjoitus. Joogaa kuvailisin elämäntapana joka auttaa minua voimaan hyvin. Rakkaudesta lajiin. Olen kiitollinen ja onnellinen, että sain tehdä rakkaasta harrastuksesta itselleni ammatin.
Toivon, että saan tehdä tätä työtä ja omaa harjoitusta vielä vanhana mummunakin. 🙂

Joogan ohjaaminen on minulle sydämen asia ❤️
Tuntieni tavoitteena on luoda turvallinen, rento ja kannustava ilmapiiri ja kaikille kokonaisvaltaisesti hyvä olo. Tunneillani harjoitusta tehdään mieluimmin pieni pilke silmäkulmassa, kuin otsa kurtussa 🙂 Joogan harjoittaminen lisää hyvää oloa ja auttaa meitä keskittymään siihen kaikista tärkeimpään eli tähän hetkeen.